20.5.2007 Veneilykauden avaus

Aamulla klo 9:00 saavuin Lahden Niemen satamaan valmistelemaan veneeni vesille laskua. Lasku oli sovittu klo 10:00–11:00 välille. Nautonnier loiskahti veteen kuitenkin vasta hieman ennen puolta päivää. Kaikki meni hyvin ja noin kello 13:00 köydet irrotettiin laiturista ja matka kohti Padasjokea alkoi aurinkoisessa ja keväisessä säässä (+17 c).

 Vesille lasku

Lounaistuuli oli melko navakkaa ja puuskittaista ja puuskissa tuuli nousikin jo 10 m/s.  Nyt ei tosin tarvittu reivejä ja etupurjeen vaihtoja, koska masto makasi vielä kannella odottamassa seuraavaa viikonloppua, jolloin masto on tarkoitus nostaa Padasjoella.

Matka Lahdesta Vääksyn kanavalle kesti 5.5 solmun nopeudella noin kaksi ja puoli tuntia, mikä oli hieman odotettua pidempi aika. Kanavalla olimme noin kello 15:30. Saapuessamme kanavalle kanavan suulla aallokko oli lähes metrinen kun tuuli pääsi puhaltamaan koko Kajanselän pituudelta. Sivumyötäinen aallokko vatkasi meitä oikein kunnolla.

Vääksyn kanavalta jatkoimme suoraan kohti Padasjokea. Tuuli oli edelleen ajoittain navakkaa ja puuskittaista, mutta Asikkalan selällä ei aallokko enää häirinnyt meitä koska ajoimme selän länsi puolta. Tarkoituksenamme oli oikaista reittiämme noin 3 mailia ja mennä Pulkkilanharjulla olevan matalan pikkusillan alta, koska nyt ei vielä maston karkeus rajoittanut kulkuamme.Ykskoivun kummelin ohitimme n. 17:30 hiljalleen viilenevässä kevätillassa. Padasjoenselällä tuuli oli navakkaa ja aallot pärskivät taas vettä etukannelle.

 Padasjoen satamassa

Nautonnierin kevään ensimmäinen matka päättyi Padasjoen vierasvenelaituriin illansuussa klo 18:45 ja se jäi odottamaan ensi viikonlopun maston pystytystä.

Explore posts in the same categories: lokikirja

Comment: