23.6.2007
Lähtö Kellosalmesta n. klo 13:00. Päätimme suunnata matkamme Hinttolaan hiekkarannalle. Ajattelimme kuitenkin kiertää Virmailan pohjoispuolelta, jotta saisimme purjehdusmaileja hieman enemmän. Lähdettyämme ajoimme myötäiseen pari mailia pitkin Kellosalmea pohjoisen suuntaan. Ajattelimme, että ehtisimme ajaa spinnulla muutaman mailin, ennen kuin kääntäisimme kurssimme kohti itää. Emme kuitenkaan nostaneet spinnua, koska energiaa ei siinä vaiheessa vielä riittänyt spinnusulkeisiin.
Kääntyessämme kohti itää ja Varpusenlinnan selkää tuuli puhalsi n. 5m/s ja tuulen suunta käätyi vastaiseksi. Luovimme jonkin aikaa fokan kanssa, mutta huomasimme pian, että purjepinta-alaa tarvittaisiin enemmän. Fokka veti kuitenkin ihan hyvin ja taas tuli todistettua mikä ero on kunnon purjeella ja venyneellä vanhalla ”rätillä”.

Tuuli kääntyi pohjoisen puolelle ja heikkeni. Vaihdoimme eteen ykkös genoan. Pääsimme jonkin matkaa taas hieman joutuisammin, mutta tuuli näytti moinaavan ja havaitsimme, että edessä Linnasaaren ja Virmailan välissä näytti olevan jo pläkä. Päätimme kiertää Linnasaaren pohjoispuolelta koska siellä näytti vielä tuulevan jonkin verran. Pääsimme taas muutaman mailin eteenpäin kohtuullisella 4.5 solmun vauhdilla.

Hieman ennen Sammalsaarta aloimme valmistelemaan spinnun nostoa. Ensin näytti siltä, että spinnu saattaisi juuri ja juuri pysyä ylhäällä ja vedimme sen ylös. Ajoittain saimme spinnuun ilmaa. Odottelimme takana lähestyvää värealuetta, että saisimme veneen liikkeelle edes jossain määrin. Värealue ei kuitenkaan koskaan saavuttanut meitä ja näytti siltä, että tuuli loppuisi kokonaan. Pahimmillaan loki näytti vain 0.3 solmua, ennen kun lopulta alkoi näyttää nollanollaa. Kone rykäistiin käyntiin klo 16:30 ja purjeet laitettiin pakettiin.
Huomasimme loppumatkasta, että perämoottorista ei näyttänyt tulevan tarpeeksi jäähdytysvettä, mutta emme miettineet siinä vaiheessa asiaa sen enempää. Saavuimme Hinttolan hiekalle 17:30 ja ankkuroimme (ankkuri sentään piti tällä kertaa) Nautonnierin isomman veneen perään nautimme hyvästä ruoasta ja juomasta ilta-auringon kera.